Iikka Kivi tuli suuren yleisön tietoisuuteen Naurun Tasapaino -ohjelman toisen tuotantokauden kautta. Aika moni aloitteleva koomikko kertoo vieläkin saaneensa ensikosketuksen Suomalaiseen stand upiin nimenomaan katsomalla näitä ohjelmia. Siksi onkin suuri harmin paikka, ettei ohjelmia löydy Areenasta. Vaikka vuosien varrella huumori on kaikilla tekijöillä muuttunut ammattimaisemmaksi ja laadukkaammaksi, oli ohjelman kautta lavoille levinneessä tuoreudessa ja kömpelöydessä jotain aivan kertakaikkisen viehättävää. Ohjelman tuomariksi toiselle kaudelle nousi myös yksi henkilökohtaisista lemppareistani, stand up -kriitikko Liisa Kukkola, jonka kirjoittamia stand up -kritiikkejä sain lehdistä leikattuina leikkeinä postissa. Niitä lukiessa opin itse alun perin katsomaan, pelkän kuluttamisen sijasta, ja ymmärtämään, että kyseessä on erittäin vaativa esiintymistaiteen laji.

Iikka kivellä oli Helsingissä Komediakellarin järjestämä kahden päivän setti: ensin tiistaina workshop yhteiskunnallisen huumorin perusteista ja sitten keskiviikkona uuden soolon treenikeikka. Workshopin osallistujajoukko koostui sekä muista koomikoista että useista ympäristöaktivisteista. Parin tunnin workshopissa ehdittiin käydä esimerkein läpi yhteiskunnallisen huumorin erityispiirteitä. Sen enempää oivalluksia tai materiaalia spoilaamatta voin todeta, että paras anti itselleni liittyi setupin ja punchlinen suhteisiin ja tiivistämiseen sekä siihen, ettei yhteiskunnallista huumoria kannata kategorisoida vain poliittiseen huumoriin.

Workshopin jälkeen kävin omia tekstejäni läpi hieman eri silmälasein ja tein huomioita, jotka ehkä parantavat hieman sitä kulmaa, mistä lavalle jatkossa astelen. Hyöydyllinen ja mielenkiintoinen tilaisuus, eikä myöskään liian kallis osallistua. Jälkikeskusteluissa muutaman osallistujan kanssa tuli paljon pähkittyä ylä- ja alastatuksen merkitystä huumorissa. Tästä(kin!) ehkä joskus toiste lisää teemaan sopivasta keikasta kirjoittaessani.

Tilasta ja yleisöstä

Komediakellarin klubit järjestetään Manalan kellarissa. Matalan, suorakaiteemuotoisen tilan toiseen päähän sijottuu baaritiski, ja toisessa on pikkuruinen lava. Tilan toisella pitkällä seinällä sijaitsevan kiinteän penkin edessä on rivi pöytiä ja tuoleja myös esitysiltana. Lisäksi tilaan on järjestetty erillisiä tuolirivejä lavan lähelle. Suorakaiteen muotoinen katsomo sijoittuu lyhyeltä sivultaan lavaan päin, mikä ei välttämättä ole ihanteellisin asento stand up -katsomoille. Koska tila on hieman matala, ja ihmiset istuvat hyvin lähellä toisiaan, tuppaavat stand up -keikat täällä yleensä onnistumaan. Pienehkö tila tulee kodikkaalla tavalla täyden oloiseksi silloinkin, kun sataa räntää ja televisiosta tulee jotain yhteinäiskulttuuriurheilua.

Sooloesitykseen saapuneista vain muutama näytti edellisen päivän kurssilta naamatutulta, muutoin paikalle on saapunut selkeästi luontoihmisiä pariskuntina sekä muutamia stadilaisten stand up -klubien vakiokasvoja. Vaikka ihmisillä on päällä siistit kaupunkivaatteet, teknisten urheiluvälineiden määrä huoneessa hymähdyttää. Polarin kelloja, goretex vaelluskenkiä, ohuita merinovillapaitoja kauluspaidan alla. Puheensorina on vaimeaa ja pehmeää, tunnelma melko leppoisa ja rento.

Avaan tässäkin oman positioni, koska pidän itse läpinäkyvyydestä: olen seuraillut Iikka Kiven uraa ihan sieltä alkumetreiltä asti, ja pidin kovasti Iikan edellisestä soolosta. Lisäksi useammat käsikirjoitusduunit, joihin Iikka on osallistunut Suomiviihteen puolella on myös olleet mun katsontalistalla. Facebookin puolella olen on/off seuraillut Iikan tekstejä, välillä vähemmän ja välillä enemmän, politiikka on hetkittäin liikaa ja oon pistellyt Iikkaa 30 päivän jäähyille ja katsellut kissakuvia kun oma pää on levinnyt. Mutta poliittinen ja yhteiskunnallinen huumori kelpaa silloinkin kun vakavuutta riittää omastakin takaa, ja ehkä jopa huvittaa enemmän siksi, että synkkien ajatusten keskellä nauru voi antaa myös tarmoa muuttaa asioita, ei vain helpotusta ahdistukseen.

Ensimmäinen puoliaika

Klubin tuottaja, koomikko Ida Grönlund, aloitti pehmeästi illan esittelyn yleisölle. Kun lähes kaikki muut koomikot saapuvat lavalle selkeän korkealla energialla ja yleisöä aktivoivina, Ida vangitsee yleisön huomion täysin toisenlaisella tyylillä: hieman ujon oloisena, rauhallisesti puhuen, aseistariisuvan herkkänä ja läsnäolevana. Parin ensimmäisen lauseen ajan levottomimmat kahisevat mukavampaan asentoon, hakevat lupaa rentoutua ja kun ensimmäinen isompi nauru lävähtää huoneeseen, se alkaa tismalleen punchilla. Pelisäännöt kerrataan nopeasti: kuvata saa muttei videoida, tämä on soolon harjoittelua, tullaan pitämään tauko eli ei baarissa raavaamista kesken esityksen, ei jutella kesken esityksen. Hyvien iltojen alkuun tarvitaan aina tämä vähän tylsältäkin vaikuttava osuus, vähän kuin lentojen turvakuulutus. Jokaisella on oma tapansa tehdä tämä, mutta pääasiallisesti esittelyn tarkoituksena on avata ilta siten, että yleisö on jo valmiimpi nauramaan yhdessä eikä turhaa jännitä enää siinä vaiheessa kun illan tähti astuu lavalle.

Iikka Kivi aloitti todella vahvasti. Setin alussa oli selkeästi hiotumpaa materiaalia käynnistämässä iltaa. Ehkä osin edellisen päivän kurssista johtuen, osin ehkä siitä syystä, että keskityin kuuntelemaan tarkasti, kiinnitin erityistä huomiota juttujen lauserytmiin. Ihan alussa vyörytettiin vauhdilla: setup, setup, punch, setup, punch, punch, setup, punch, punch, punch… Muutamassa minuutissa yleisöä oli nauratettu niin, että se jaksoi hieman hitaammankin materiaalin kanssa. Seuraavaksi Iikka alkoi kysellä luontoon liittyviä kysymyksiä yleisöltä ja reagoi niihin muutamalla lauseella. Tämä crowd workingin ja materiaalin risteytys tuntui todella hauskalta. Toivon todella että tämä hybridi päätyy lopulliseenkin esitykseen. Sitten päästiin kertomaan erilaisista linnuista ja niiden ominaisuuksista. Yleisö selkeästi rakasti tämäntyyppistä lähestymistapaa, jossa samanaikaisesti pystyi nauramaan ja oppimaan uutta.

Muistan että edellinen soolo teki aikoinaan vaikutuksen nimenomaan siksi, että se oli niin täynnä tavaraa. Treenikeikalla huomasi ehkä vielä hienoisesti, mitkä osiot olivat jo valmiita ja minkä osioiden kanssa ehkä kokeiltiin jotain uutta tai epävarmempaa. Yleisö kuitenkin nauroi ihan koko ensimmäisen puoliajan loppuun asti ja selkeästi nautti olostaan.

Toisella puoliajalla jatkettiin samalla tyylillä: varmempaa materiaalia, uudempaa, jotain vähän hähmyisempää. Iikka Kivellä on vahva ammattitaito pitää puhe koko ajan vyörymässä ja huolehtia siitä, ettei nauruttomien hetkien pituus kasva kovin pitkäksi. Ehkä ihan pieni hidastaminen puherytmissä voisi kuitenkin auttaa yleisöä saamaan jutuista enemmän irti.

Loppuviimeksi käteen jäi nauranut ja vaikuttunut olo. Epäselväksi jäi se, millaisella kaarella ja dramaturgialla kokonaisuus tullaan esittämään, ainakin illan järjestys hieman poukkoili ja tulee varmasti selkiytymään materiaalin varmistuessa. Mukana oli paljon todella originelleja havaintoja ja punchlineja – erityisen huvittavia ja hauskoja olivat kaikkiin eläimiin liittyvät luonnehdinnat, vertailut hahmoihin tai ilmiöihin. En liene ainoa, joka olisi voinut enemmänkin kuunnella tarinoita eläimistä ja niiden tavoista. Lintujen rinnalla saisi hyvin esiteltyä vielä nisäkkäät ja kalat.

Kokonaisuus on hienossa vaiheessa ja aivan ehdottomasti haluan nähdä sen valmiina. Erityisen mielenkiintoista on, ainakin itselleni, käydä katsomassa sooloista ainakin yksi treenikeikka ja sitten nähdä varsinaisessa näytöksessä miten asiat tiivistyvät ja saavat yleisrakenteen, draama kaarensa ja esitys muotonsa. Stand up on esittävän taiteen lajina kehittynyt Suomessakin valtavasti siinä, että sooloihin on täälläkin tullut selkeämpää taiteellista kunnianhimoa ja kaarta, ja niiden sisällöt ovat muuttuneet merkittävimmiksi kuin pelkilla stereotypioilla leikittely. Iikka Kiven taito on muuttaa kohtuullisen puisevat aiheet – kuten lintubongaus – kuulostamaan ratkiriemukkaalta tavalta viettää iltaa mäkäröiden syöttinä.

TL;DR

Iikka Kiven treenikeikka Komediakellarilla oli toimiva stand up -keikka, jolla yleisö selkeästi viihtyi. Luontoteemainen soolo jatkaa selkeää linjaa, jossa koomikot rakentavat omat soolonsa itselleen tärkeiden ja merkittävien aihepiirien ympärille. Erityisen toimivia olivat eläinvertauskuvat. Iikka Kivellä on poikkeuksellinen kyky istuttaa saman setin sisään niin hitaasti jolkottelevaa rauhallisuutta kuin ravitempoista vyörytystä niin, että molemmat tuntuvat kokonaisuuden luontevilta osilta. Pientä rakenteellista haparointia ja laajemman kaaren selkiytymättömyyttä näkyi vielä, mutta aivan älyttömän hyvässä vaiheessa ollaan jo nyt, ennen syksyn kiertuetta. Tulossa on varsin mielenkiintoinen soolo, joka varmasti kannattaa käydä katsomassa.