Rakkaudesta lajiin ja sen ihmisiin, pääasiallisesti katsomosta lavan suuntaan

Naistenpäivän kokoviikkoisen komiikkafestivaalin perjantaina oli vuorossa englanninkielinen ilta, jonka esiintyjäksi saapui myös yksi Ruotsin tunnetuimmista naiskoomikoista, Kirsty Amstrong. Kirsty aloitti stand upin vuonna 2016, ja jo vuonna 2019 hänet palkittiin vuoden tulokkaana. Vuonna 2020 ja 2022 hänet on palkittu Ruotsissa vuoden naiskoomikkona. Nuoresta iästään huolimatta Kirsty on järjestään naapurimaan suositeltujen…

Hieman energiaton alku, mutta toinen puoliaika selkeästi toimi. Aika paljon sitaatteja ja muilta lainattuja juttuja, kaikenlaisilla stereotypioilla pelaamista ja löysähköjä kielikuvia, mutta taitavaa yleisön reaktioiden…

Hauska ilta, ehdottomasti vastinetta rahalle. Paljon onnistumisia, ei lainkaan epäonnistumisia. Uusien juttujen testaus teki illasta ainutlaatuisen. Sekä yleisö että esiintyjät olivat normaalia enemmän läsnä. Sopii…

Loistava soolo. Älykäs, dramaturgisesti kestävä, takuulla muistettava. Kosketti muutkin kuin vatsalihaksia. Menkää katsomaan jos pystytte.

Olen Pörrö. Katsomossa jo 90 – luvulla, lavalla vasta muutaman vuoden.
Erityisen kiinnostunut Suomalaisesta komiikkaskenestä, open mic huumorista ja onnistuneista illoista. Sekä komiikasta puhumisesta aamuyön tunteihin asti.